Kalle Koljonen jatkoon Denmark Openissa

DANISA Denmark Open 17-22.10.2017, Odense
Superseries Premier, Palkintosumma 750.000 USD

Olympiavalmennusryhmä Tokyo Teamin pelaajat Kalle Koljonen, Airi Mikkelä, Anton Kaisti ja Jenny Nyström osallistuvat tänään alkaneeseen Danisa Denmark Openiin. Otteluvuorossa ensimmäisenä oli Kalle Koljonen, joka sai miesten kaksinpelissä vastaansa norjalaisen Marius Myhren. Koljonen voitti pelin erin 21-17 21-15. Iltapäivällä hän pelasi Viron Raul Mustia vastaan. Koljonen dominoi peliä koko ajan ja voitti Mustin suoraan kahdessa erässä lukemin 21-17 23-21.

-Molemmat pelit olivat minun osaltani todella hyviä. Pystyin verkolla kontrolloimaan peliä ja sitä kautta sain itselleni hyökkäyspaikkoja takakentältä. Tämä on oman urani ensimmäinen Superseries -kilpailu, joten en olisi voinut parempaa aloitusta toivoa tähän kisaan, Kalle kertoi.

Koljonen edustaa Espoon Sulkapallo-Badmintonia (ESB) ja tähtää Euroopan sekä maailman huipulle. Menestyminen olympialaisissa on myös yksi hänen päätavoitteistaan. Koljonen voitti ensimmäisen kansainvälisen kisansa Unkarissa vuonna 2015. Kaudella 2016-2017 hän saavutti viisi finaalipaikkaa kansainvälisissä kisoissa, joista Norjan kansainvälisestä sulkapalloturnauksesta tuli kultaa. Kalle voitti lisäksi miesten kaksinpelin suomenmestaruuden vuonna 2016. Kallen palkintokaapista löytyy myös miesjoukkueiden EM-pronssimitali helmikuulta 2014. Kallen seura Tanskan sarjassa on Team Skælskør-Slagelse. Huomenna Kalle kohtaa kentällä Wei Nanin Hong Kongista. Ottelu alkaa klo 19, Suomen aikaa.

Loukkaantumisen vuoksi kilpailutaukoa syksyn MM-kisoista saakka pitänyt Airi Mikkelä palasi pelikentälle Dutch Openissa viime viikolla. Denmark Openissa Airilla oli vastassaan tanskalainen Sophie Holmboe Dahl. Mikkelä hävisi ottelun kolmen tasaisen erän päätteeksi lukemin 17-21 21-17 21-16.

-Pelasin tosi hyvin tänään. Harmi, kun ei tullut voittoa. Pelasin taktisesti fiksusti ja sain hyvin painetta luotua takakentän kautta. Muutama virhe vaan tuli liikaa, valitettavasti, Airi kommentoi.

Singaporessa nuorten olympialaisissa vuonna 2010 itsensä 16 parhaan joukkoon taistellut Airi Mikkelä hakee vuoden 2020 olympialaisista vielä parempaa menestystä. Tämän takia hän on muuttanut Tanskaan harjoittelemaan lajivalmentajanaan Lennart Engler. Airi edustaa Östersundom IF:iä (ÖIF), mutta Tanskan sarjassa hänen seuransa on Odense Badminton Klub. Lisäksi Airi pelaa SK Meteor Prahan riveissä Tšekissä. Airi on voittanut Islannin avoimet vuonna 2014 sekä Perun avoimet vuonna 2016. Lisäksi hänellä on muutamia semifinaali- ja finaalipaikkoja kansainvälisistä kisoista. Maailmanrankingissa hän on parhaimmillaan ollut sijalla 48. Airilta löytyy myös kaksi Suomen mestaruutta kaksinpelistä vuosilta 2014 ja 2017.

Sekanelinpelipari Anton Kaisti ja Jenny Nyström aloittivat Danisa Denmark Openin pelillä Indonesian huippuparia vastaan, kun vastaan tulivat Tontowi Ahmad ja Liliyana Natsir. Indonesia oli kovempi tänään erin 21-14 21-16.

-Heidän syöttöjään oli vaikea palauttaa. En ole tottunut ihan niin vaikeisiin syöttöihin. Vaikka jäi tällainen fiilis, niin meidän syöttötilanne on kuitenkin parantunut ja se on hieno fiilis! Vastustajat pelasivat aika löysästi ja sellaista vastaan on vaikea pelata. Kuitenkin ihan hyvin saatiin pisteitä, Jenny summasi ottelun jälkeen.

Anton Kaisti ja Jenny Nyström ovat saavuttaneet  kansainvälistä menestystä sekanelinpelissä. He edustavat molemmat Helsingfors Badminton Clubia (HBC). Tämän lisäksi he hakevat kansainvälisen tason harjoitusta ja pelejä ulkomaisissa seuroissa, jotka ovat Antonilla BC Adliswil Sveitsissä ja Jennyllä BC Wipperfield Saksassa. Anton ja Jenny ovat pelanneet parina vuodesta 2010 alkaen ja välissä pidetyn muutaman vuoden tauon jälkeen yhteistyö on lähtenyt taas hyvin käyntiin. Jenny ja Anton voittivat paussin jälkeen neljä kansainvälistä mestaruutta muutamassa kuukaudessa. Molemmilla on kuusi SM-kultaa sekanelinpelistä. Lisäksi Antonilla on miesjoukkueiden EM-pronssimitali helmikuulta 2014.

Suomalaisten pelit tänään

Kalle Koljonen – Marius Myhre, Norja 21-17 21-15

Sofie Holmboe Dahl, Tanska – Airi Mikkelä 17-21 21-17 21-16

Tontowi Ahmad & Liliyana Natsir, Indonesia – Anton Kaisti & Jenny Nyström 21-14 21-16

Kalle Koljonen – Raul Must 21-17 23-21

Suomalaisten ottelut huomenna

Wei Nan – Kalle Koljonen, ottelu klo 19, Suomen aikaa.

Kaikki suomalaisten ottelut ja tulokset: http://www.tournamentsoftware.com/sport/matches.aspx?id=F8280BD3-001D-467E-A3F7-40DF248A495C&c=FIN

Turnauksen viralliset sivut: http://badmintondenmark.com/cms/?cmsid=133&pageid=1649

 

Tokyo kumppanit